Aika pitkä matka hiekkalaatikolta tähän iltaan raivattiin!

"Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa."

Viimeinen ilta Suomessa alkaa pikkuhiljaa oleen ohitse ja nyt on alle 11 tuntia lentoon. Tavarat on pakattu, kaverit ja sukulaiset heipatettu ja matka kohti suurta ja tuntematonta on jo käden ulottuvissa. Ihmiset kyseli koko päivän et paljoko jännittää asteikolla 1-10, mut ei mua oikeestaan jännitä, ehkä se jännitys tulee vasta sielä kentällä. Koko ajan kun aattelee sitä omaa host-perhettä niin innostus kasvaa, mutta toisaalta pelottaa se et 9 tunnin päästä mä sanon mun perheelle ja poikaystävälle heipat yhdeksäks kuukaudeks, onhan se karua. Mun host-sisko jopa hehkutti mulle eilen kuinka kaikki sen kaveritki aikoo tulla mua kentälle vastaan ja kyl mulle tuli olo et voinko muuta kun rakastua tohon perheeseen sen yhdeksän kuukauden aikana? Yks vaikein heipatettava on mun pikkuveli 12-vuotta. Aina oltu toistemme tukena ja kerrottu kaikkee toisillemme ja nyt parin päivän ajan se on keksiny koko ajan tekemistä, ettei senkään tarvis miettiä näin vaikeita asiaa. Ikävähän sitä tulee, eikai sitä auta ku myöntää se.

Ajatella et mä oon kohta jo New Yorkissa!! Yhdessä maailman mielenkiintoisimmista paikoista ja keskellä varsinaista hulinaa ja vilskettä! Mä en usko et mä tuun sitä koti-ikävää, ainakaan vielä New Yorkissa kokemaan, mutta ehkä sitten sielä perheessä. Mun lukioni siellähän on ihan mielettömän pieni, mutta kuten host-sisko sano et mitä pienempi niin sitä paremmin tutustuu kaikkiin ihmisiin sielä! Kuten jo sanoin mun perhe on nyt jo ihan mielettömän innoissaan mun saapumisesta ja host-sisko teki jopa päivityksen musta Facebookkiin! Tiedän ja tunnen jo nyt et oon tervetullut tohon perheeseen ja samaistun varmaan tyttöihin hyvin, koska kaikki kolme harrastavat aktiivisesti liikuntaa. Lentopallon ja jalkapallon ajattelin Yhdysvalloissa aloittaa, mutta saa nyt katsoa mitä siitäkin tulee. Perheemme siis asuu järven rannalla omakotitalossa joten uimista vuoden aikana ainakin riittää! Nyt painun pehkuihin viimestä kertaa yhdeksään kuukauteen omaan sänkyyn ja oman kullan kainaloon! Seuraava postaus tuleekin jo varmasti Nykistä!

-Jenny

Mä tiedän minne mä oon menossa!

Siis apua!! Tänään "aamulenkillä" 12 aikaan mulle tulee puhelu, oon himmentänyt näyttöni kännykästä jotta pystyisin kuuntelen musiikkia loppumatkan, joten vastaan umpimähkään puhelimeen ja sielä soittaakin exploriukselta porukkaa ja kertoo että mullon perhe! Tätä onnee ei voi vaan kuvailla! Mä rupesin heti itkeen kun sieltä kerrottiin et mun perheeni on Michiganissa ja asutaan omakotitalossa järven rannalla. Perheeseen kuuluu kolme host-siskoa; 11-, 14-, ja 15-vuotiaat, sekä äiti ja isä. Perheessä on myös kaksi koiraa, joten olen hirmu onnellinen, koska oma Manta-koira jää kotiin. Vanhimmat siskoista käyvät samaa koulua kanssani joten toivon saavani ystäviä heidän avullaan. Perheessä on selvästi tämän vuoden ajan akka valta, koska jopa koiratkin ovat narttuja, hah. Paikkakunta jossa asumme on pieni mutta lähimpään suurempaan kaupunkiin on 20 mailin matka. 

Tällä hetkellä mua ei pelota yhtään lähtee! Mun perhe vaikuttaa niin mahtavalta että haluisin vaan hypätä koneeseen ja olla jo perillä! Mun kouluni alkais jo ens viikolla mutta johtuen siitä että vietän ensimmäiset 5 päivää New Yorkissa Exploriuksen Soft Landing Campillä, niin alotan koulun vasta sitä seuraavana maanantaina. Lento mulla on jo tänä lauantaina ja hieman rupes jänskättää! 

Pakkaillu oon jo viikko sitten vaikken sijoitusta sillon tiennykkään. Vähän enemmän tajus sitä et oikeesti on lähdössä johonkin. Michigan on aikalailla samantyyppinen ilmastonsa kanssa kuin Suomi, joten tiedän ainakin suurinpiirteiden mitä vaatteita tarvitsen mukaan. Talvivaatteita en ajatellut kauheasti pakata vaikka sielläkin pitäisi lunta sadella. Talvella keskilämpötila on ollut -6 celsiusastetta, joten ajattelin pärjätä nahkatakilla, mutta jos tästä tuleekin extra kylmä talvi niin joko täältä lähetetään talvivaatteita tai sitten ostan sieltä. Pakkaaminen on ollut aika helppoo ja innoissani oon kattellu jo mitä haluan mukaan! 

Pari päivää sit mä kävin myös ostaan John Greenin "The fault in our stars", jonka ajattelin sit lukee vaihtovuoden aikana. Vielä en oo kerenny aloittaa, et ehkä sitten sielä koneessa vaikka!

Perheelle ajattelin kirjoitella jo tänään sähköpostia ja toivottavasti ne vastailis mahdollisimman pian! Pakko sanoo että tän sijoituksen tietäminen tuntuu ihan eriltä mitä osas kuvitella! Tää on aivan mahtavaa! Sekaisin itkua ja naurua, mutta koko ajan hymyilyttää! Ihan mahtavaa! Nyt ainakin tiedän et tein oikeen päätöksen lähtiessäni vaihto-oppilaaks, koska mä uskon ettei kukaan muu tätä tunnetta pysty kuvaileen samalla lailla ku toinen vaihtari! 

Kohta saa lukee jo viimeisen päivän postausta ennen lentoo! 

-Jenny

Jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinkin olla onnellinen.

 Viime kesä... Mihin se oikeen katos? Justhan mä sanoin mun kavereille et "Joo! Nähdään illalla ja juhlistetaan koulujen loppua!". Nyt ollaan tässä, kaverit käy koulua ja mä odotan lähtöä... Mun kesä oli mukava, kaikin puolin. Mä näin mun kavereita joita jään kaipaamaan. Mä nautin joka ikisestä hetkestä. 

Jos multa nyt tultais kysyyn et oonko onnellinen, todellakin oon! Tää kesä jätti muhun niin hyvät muistot. Mä vietin auringonlaskua mun parhaan kaverin kanssa heinäkuun alussa, kun me istuttiin siinä kivillä niin hetken ajan tuli semmonen olo, et tätä mä jään kaipaamaan. Monet yöt vietin nauraen aivan typerille jutuille poikaystävän kans, istuen laiturilla ja rapsuttaen koiraa. Mä sain viettää aivan huikean rippileirin isosena, aivan mielettömien pikkusten ja isostiimin kanssa! Mä nukuin mun veljen kanssa samassa sängyssä yöllä heräten siihen et sen jalka oli mun pään päällä. Aluksi kun heräsin, ajattelin et hitto mä nistin ton pojan, mut seuraavassa hetkessä sitä rupeski itkeen et ton mä jätän tänne Suomeen. Mä sain nauttia lämpimistä kesäöistä kävellen koiran kanssa ja auringosta jopa niin paljon että poltin itteni pahemman kerran, mut mitä pienistä, ei nekään meistä. Mä katselin koko kesän ajan sarjoja yömyöhään ja lueskelin kirjoja. Keräsin kukkia ja saatoin istua yksin takapihalla jopa tunteja ainostaan miettien et mitä kaikkee mulla oikeen on. Lohdutin kavereita ja autoin murheissa, välillä jopa tappelin, mutta kaikki tuli sovittua. Mä urheilin paljon, niin salilla kun ulkonakin. Välillä itku tuli ku näki Muumi-hahmon jota ei ens vuonna näkis. Ostelin myös tuliaisia jenkkiperheelle ja joka hetki mietin vain enemmän unelmieni vuotta. 

Välillä kun kaverit alko itkemään mun puhuessani vaihdosta tuli olo et oonko mä ihan kauheen itsekäs? Kun äiti miettii et miten se pärjää, niin olinko mä kauheen itsekäs ku päätin et haluan lähtee vuodeks pois, toiseen maahan, toiselle mantereelle. Mutta loppujen lopuks, oon tullu siihen lopputulokseen et en mä ole, mä tulen ens kesänä takas ja sit saan kannustaa muita toteuttamaan unelmiansa. Tää on mun unelma, jonka todellakin haluan toteuttaa ilman yhtään oman tunnon tuskia. Mun kesäni päätty aikalailla mun läksiäisiini. Toissapäivänä mä makoilin meidän mökillä riippukeinussa ja ajattelin et tätä mun tulee ikävä; hiljaisuutta, veden liplatusta, pikkulintujen viserrystä ja heinäsirkkojen soittoo. Tää on se miks mä rakastan mun kotia, ja Suomea. Mut silti mä odotan malttamattomana sitä erilaista arkea sielä toisella puolella maapalloa. Voisinko mä parempaa kesää toivoa, en voisi. Mullon kaikki mitä toivoa saattaa.

Tän kesän mä vietin ihmisten kanssa joista välitän, ja toivon että jokaiseen ystävään olen ainakin jollakin tavalla tekemisissä ton vuoden aikana. Tänä kesänä mä ymmärsin että ilman Uskoa,Toivoa ja Rakkautta, meillä ei olis yhtään mitään. Tänä kesänä mä myös tajusin et mun itsetuntoni on katossa ja mun elämä hymyilee, toki mua pelottaa ihan hirveästi toi vuosi, mitä se tuo tullessaan. Osaanko mä sanoa asioita oikein toisella kielellä ja pitääkö ne mua aivan idioottina. Mua jännittää ja pelottaa mutta aina samaan aikaan hymyilyttää ja innostuttaa lähtö ja haluisin vaan lähtee jo! Välillä mä kyseenalaistan et mitä jos mä en ookkaan ihminen joka ollaan tehty vaihtoa varten, jos mä teen jonkun emämokan ja mun perhe vihaa mua. Mut sitte aina hätiin tulee mun kaverit jotka sanoo et mä oon just oikeanlainen ihminen vaihtoon, ja sen mä oon päättäny et tuli siitä vuodesta sit kuinka vaikee tahansa, mä pysyn sielä loppuun asti! Suomalaisella sisulla! 

Olipa kerran läksiäiset!

Vieläkään ei mulle oo perhettä löytyny, mutta se ei silti estä järjestämästä läksiäisiä! Elikkä mä pidin läheisimmille kavereille läksiäiset meillä! Pakko sanoo et jossain kohtaa iltaa meinas hieman pinna kiristyä, mutta loppujen lopuks, ihan mieletön ilta! Mun kaverit oli keränny mulle niin sanotun "matka säästöporsaan" jonka ne oli järkänny multa salaa. Siinä kohtaa kun Tuukka (poikaystävä) rupee kertoon et kuinka kaikki halus antaa mulle jotain matkaan rupes tuleen tippa linssiin ja loppujen lopuks kyl siinä itkettiin niin ettei meikeistä tietoakaan! Mun paras kaveri Aapeli oli ollu tän idean takana ja mä en voi muutakin kiittää tätä jätkää! Mun toinen paras kaveri Mona anto mulle enkelikaulakorun pitään huolta musta ton vuoden ajan... Mää ja Mona ollaan parhaita kavereita joilla on hauskaa ja jotka ei itke melkein ikinä, mut siinä kohtaa kun Monan olis tarvinnu pitää puhe, ei siitä muuta tullut kun kyyneleitä. Siinä kohtaa kello oli jotain 23, ja 00.30 oli tarkotus ihmisten sit lähtee.. Kyl siinä illan mittaan tuli juhlittua ja kaikilla oli erittäin hauskaa. Kerta kaikkiaan unohtumaton ilta! Kaikki toi jotain mukanaan joten ruoasta ei ainakaan ollut puutetta! Kaikkein paras hetki koko illassa oli varmaan se kun selvis et Tuukka oli ostanu mulle matkalle uuden meikkipussukan Ted Bakeriltä. Olin himoinnu sitä niin kauan ja sit se oli käyny ostaan sen mulle, siinä kohtaa se oli kyl jo materialismionnellisuutta! Mä en voi kun kiittää mun kaikkia ystäviä tosta illasta, kyl tänne selvästi jää ihmisiä mua kaipaamaan! Nyt kuvasatoa.

Mun tosi hyviä kavereita. Kuvassa vasemmalla Neea ja Heidi. Sitten on Daniela, minä, Noora, Emma ja Anniina jotka oltiin parhaat kaverit yläasteen ajan. Näitä tyttöjä tulee kyllä ikävä!

Mun melkeinpä parhaat kaverit lukiossa, vasemmalla Julia ja oikeella Anni, nää tytöt ymmärtää kaikki huolet ja vitsi ne jutut koulussa! Monet naurut ollaan yhdessä naurettu ja ikävä tulee! Love you!

Mun parhaimpia kavereita isoskoulutuksesta, vasemmalla Viivi joka kirjotti tosi koskettavan kirjeen mulle meijän ystävyydestä, sitten minä, mun jälkeen Mona mun paras kaveri ja sen jälkeen Aino jonka kanssa olin tänä kesänä isosena.

Sitten mun rakas! Ilman tän pojan tukee en olis päässy tän vaihtojutun kans puuta pidemmälle! Miley Cyruksen sanoin: "So I'm moving on, Letting go, Holding on to tomorrow, I've always got the memories, while I'm finding out who I'm gonna be, We might be apart but I hope you always know, You'll be with me wherever I go, Wherever I go." Mun rakkaani! Cheekin sanoin: "Kiitollinen, siunattu, onnellinen!" Rakastan sua! 

Luotettava, kultainen, ihana! Aapeli on ollu tukena ja turvana viimeset kolme ja puol vuotta! Paras kaveri jota ilman ei vaan pärjäis! Tulee ikävä!

Liisa on ollu mun elämässä siitä asti kun oon ollu 9-vuotias, yhdessä harrastettiin yleisurheilua ja nyt molemmat päätti lähtee vaihtoon, Liisa tosin Saksaan. Kaiken oon aina pystyny tälle tytölle luottaan ja en voi muutakun hyvää matkaa toivottaa mun rakkaalle!

Maria, mielettömän tärkee ystävä jo 9-vuotiaasta asti! Aina mielessä, aina sydämessä!

Sitten tulee Monan eli mun parhaan kaverin tekemä kakku mulle, oli ihan törkeen hyvää ja rakkaudella tehty! Ikuisesti kiitollinen. Cocktailtikut väsäs Myllis jota olin pyytäny tuomaan niitä mut en todellakaan odottanut tällästä! Ihan mieletön!

Tässä on mun läksiäislahjoja joita sain mun kavereilta. Nynnyn matka maneihin oli osallisena koko porukka eli noin 27 henkeä ja aivan mahtava yllätys! Pakko ostaa noilla rahoilla jotain muistamisen arvoista! Sitten ton enkeli kaulakorun sain tosiaan Monalta jolle ostin samanlaisen syntymäpäivälahjaksi viime vuonna suojelusenkeliksi. Ted Bakerin meikkilaukun sain tosiaan Tuukalta ja oon ihan rakastunut siihen! Kirjeitä sain muutamalta ystävältä ja ihan törkeen hienoo tietää et jotkut jää mua tänne kaipaamaan sen vuoden ajaks! Ton nilkkakorun sain Marialta ja Oskulta ja samoin Body Shopin tuotteet. Suunnattomat kiitokset kaikille! Mielettömän onnellinen tyttö täällä päässä blogia!