Parin viikon aikana mä oon kyseenalaistanu tosi paljon sitä et saanko mä valittaa, itkeä tai ikävöidä. Mä oon pohtinu asioita paljon. Mullon tuttuja jotka on ollu vaihto-oppilaina ja aina oon kuullu sen saman virren "se on sun elämäs paras vuosi" ja siitä tulee käsitys et tää vuosi on yhtä paratiisia. Tää vuosi on rankka. Tosi rankka. Sä jätit elämäs toiselle puolelle maailmaa että saat toisen, ei se oo helppoo. Mä en sitä sano ettenkö arvostais tätä, mut tottakai kun tulee huonompi päivä niin päässään vertailee näitä kahta elämää. Mä totesin et ennenkö lähdin mulla oli erilaiset odotukset, ja annan vinkin teille tuleville vaihtareille, älkää odottako mitään. Kun ette odota, pystytte täysillä nauttiin elämisestä täällä.
Tähän mennessä en myöskään oo kokenu mitään yhtä hienoo kolmessa kuukaudessa kun täällä asumisen. Tottakai täällä on itketty, ikävöity kavereita ja perhettä, mutta täällä mä oon oppinu mitä on onni. Onni on omistaa kaks elämää. Onni on arvostaa molempia elämiä.
Mun paras kaveri kirjotti ennen ku lähin kirjeeseen et "mikä tekee sut onnelliseksi, tekee mut onnelliseksi". Ja mä oon onnellinen. Mä oon onnellinen et lähin tänne. Ja tiedän nyt kuin tärkeitä mun suomalaisten ystävien tuki oli kun päätin lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti